Teemu Lahtinen Uudessa Suomessa Suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa

Kaikki blogit puheenaiheesta Sekularismi

Ateistit ja sekularismin kannattajat iskujen kohteena Bangladeshissa

Vuonna 2013 alkanut väkivallan aalto Bangladeshin ateisteja ja muita sekularismin kannattajia vastaan vain kiihtyy. Viimeisimmät uhrit ovat Bangladeshin ensimmäisen seksuaalivähemmistöjen lehden Roopbaanin toimittaja Xulhaz Mannan ja hänen ystävänsä. Heidät puukotettiin kuoliaaksi kotonaan 25. huhtikuuta. Yhteensä yksitoista ateistista tai muuten sekularismia kannattavaa aktivistia on tapettu Bangladeshissa vuoden 2013 jälkeen.

Neutraaliusharha -harha

Valomerkissä on teksti uskontovastaisesta vihapuheesta. Teksti on siinä tärkeä että kaikkia ihmisiä voidaan kiusata. Ja varmasti uskovaisakin kiusataan uskovaisuuden vuoksi. Ongelma voi olla relevantti. Valitettavasti tämä teksti ei tee työtään kovin hyvin. Se on enemmän ateismivihan lietsontaa kuin ongelman purkamista.

Teksti on hyvin asenteellinen. Tekisi mieli yksinkertaisesti kääntää se ympäri.

Sillä ei ollut mitään tekemistä kristinuskon kanssa

Vuonna 1095 käynnistyneellä ensimmäisellä ristiretkellä ei ollut mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Paavista ja valtiollisista tukijoista huolimatta yli 99,9 % eurooppalaisista ei osallistunut ristiretkeen ja myöhemmät hyökkäykset Lähi-itään saivat vielä vähemmän kannatusta.

Inkvisitiolla ei ollut mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Uhreista suurin osa oli sitä paitsi kristittyjä. Kyseessä oli katolinen kontrolliorganisaatio, joka ei edustanut kristinuskoa. 

Uskonnonvapaus vai uskovaisenvapaus?

Kreationismi on hauskaa seurattavaa. Se ei ole enää nykyisin kovinkaan relevanttia seurattavaa. Siihen ei törmää enää kovin usein. Ja silloin kun siihen törmää, ei parhaimman kreationistikerman tiimikään saa aikaan mitään uutta tai hyvää. Mutta siihen liittyy kuitenkin tärkeitä teemoja. Teemoja jotka tulevat yhteen monissa yhteyksissä.

Syyttävät sormet

Ylivieskan kirkon palo on varmasti ollut viikon merkittävimpiä ainakin löyhästi uskontoaiheisia tapahtumia. Siihen onkin hyvä tarttua. Ja moni tarttuikin. Liekit löivät vielä korkealla kun ensimmäiset teoriat tapahtumasta nousivat puheisiin.

Pinnallisesti Pari Pikateoriaa.

Schrödingerin valtionkirkko

Kyselin taannoin erilaisilla ateistifoorumeilla mitä he tarkoittavat kirkon ja valtion erottamisesta ja sekularismista. Saamieni hajanaisten - ja tieteelliselle päätelmälle riittämättömän otoskoon jne. - tulosten kautta minulle syntyi ajatus siitä että ateisteille sekularismi ja valtionkirkon vastustaminen ovat itse asiassa hyvin tehokas yhdistävä voima. Yhteinen vihollinen tunnetusti sytyttääkin tunteita. Sen sijaan huomasin että moni oli hyvin erimielinen siitä mikä oli tavoite ja ennen kaikkea lopullinen tavoite. Syynä on se, että "sekularismi" on helppo sana käytettäväksi.

Presidentin siunaamaa vuotta!

Presidentti Sauli Niinistö toivotti uudenvuodenpuheessaan siunauksen. Tämä on hänen tapansa. Kansankirkkoamme edustava facebookryhmä "Kirkko Suomessa" ilmoitti uuden vuoden kunniaksi, että "Presidentti Sauli Niinistö kertoi tänään uudenvuodenpuheessa miten hän iloitsee vapaaehtoistyöstä sekä siitä, miten halu auttaa lähimmäisiä on lisääntynyt kaikkien Suomen vaikeuksien edessä. Samoin kuin presidentti toivotti Jumalan siunausta, myös Suomen ev.-lut.

Yksityisasia?

"Takkirauta" -blogissa oli teksti, jonka teesinä oli että islaminuskoisia kohdellaan ikävämmin sen vuoksi, että he eivät ymmärrä että uskonto on yksityisasia. Esimerkiksi julkisesti käytetyt kaavut ja muu pukeutuminen on jotain jossa uskonnosta tehdään poliittista. Ja ihmisiä ärsyttää tämä. Joten islaminuskoiset tekevät sen ihan itse. Otsikko oli tämän mukainen "No koska heidän viiteryhmänsä tekee sen ihan itse".

Turvapaikanhakijat - kriisistä mahdollisuudeksi

 


Turvapaikanhakijoista on tulossa veronmaksajille mehukas/suolainen lasku. Sitä tuskin kukaan tilastoista mitään ymmärtävä pystyy kiistämään.

Ongelmissa pitää kuitenkin aina nähdä myös mahdollisuus.

Turvapaikanhakijat voivat olla se häiriötekijä (disruption) joka sysää paikoillen jämähtäneen yhteiskuntamme vihdoinkin muutokseen. Vaikeat ongelmat kun eivät yleensä ratkea itsestään, vaan vasta pakon edessä. Turvapaikanhakijoista on tulossa meille juuri sellainen pakko.

Tasavallan kansankirkko (ja tunnustuksettomat vihreät kristityt)

"Aurinkopihan päiväkodin lapset pääsivät kuitenkin näkemään piispansauvan koko pituudessaan. Piispa esitteli sitä heille sen jälkeen kun lapset olivat laulaneet vaarin sauvasta."
(Hämeen sanomat, "Piispa esitteli sauvaansa päiväkotilapsille Rengossa")

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä