Teemu Lahtinen Uudessa Suomessa Suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa

Kaikki blogit puheenaiheesta Eläkeikä

Eläkkeesi voisi olla kuusinkertainen ja lapsesi saisivat ison perinnön

Jos saat nyt 3000,- euroa palkkaa, oma osuutesi eläkemaksustasi vähennetään palkastasi ja työnantajasi maksaa eläkevakuutusyhtiölle lisää. Nämä yhteensä tekevät noin 25 % palkastasi, eli noin 750,- euroa kuukaudessa. Jos työskentelet 25-vuotiaasta alkaen 65-vuotiaaksi, eli 40 vuotta, saat eläkettä maksamiesi eläkevakuutusmaksujen perusteella. Mutta kuinka paljon? Lasketaanpa.

Kaverini aikovat siirtää eläkkeellelähtöään

Järjestän aina silloin tällöin Twitter -kyselyitä eri aiheista. Tällä kertaa kysyin verkostoltani, minkä ikäisenä he aikovat jäädä eläkkeelle.

Kysymys kuului:

Minkä ikäisenä uskot jättäväsi työelämän kokonaan? Eli siirryt kokonaan eläkkeelle?

Alle 60 -vuotiaana ajatteli jäävänsä 21 % vastaajista

60 - 65 vuotiaana on jäämässä 15 %

65 - 70 vuotiaana on jäämässä 23 %

Yli 70 -vuotiaana on jäämässä 41 %

Vastaajia oli 110 henkilöä.

Kaverini aikovat siirtää eläkkeellelähtöään

Järjestän aina silloin tällöin Twitter -kyselyitä eri aiheista. Tällä kertaa kysyin verkostoltani, minkä ikäisenä he aikovat jäädä eläkkeelle.

Kysymys kuului:

Minkä ikäisenä uskot jättäväsi työelämän kokonaan? Eli siirryt kokonaan eläkkeelle?

Alle 60 -vuotiaana ajatteli jäävänsä 21 % vastaajista

60 - 65 vuotiaana on jäämässä 15 %

65 - 70 vuotiaana on jäämässä 23 %

Yli 70 -vuotiaana on jäämässä 41 %

Vastaajia oli 110 henkilöä.

Eläkkeelle siirtyminen joustavammaksi

Suomessa liian moni 55-64 -vuotias on työttömänä. Aivan liian moni tänä aikana, jolloin ammattiosaajista alkaa työmarkkinoilla olla kova pula. Kuka paremmin taitaa oman alansa työt kuin henkilö, joka on parhaimmillaan työskennellyt alalla jopa yli 40 vuotta? Ikä ja kokemus ovat valttia työelämässä.

Elämän pyhä kolmijako – miten Sinä asemoidut?

Yhteiskunta, eduskunta ja kansalaiset, demokratian alimpana kastina, miettivät kuumeisesti |* kuinka käy tämän elämän kolmijaon keskinäisille suhteille – ideaalisesti ottaen niiden tulisi olla toistaan tukien tasapainossa --- 

 

... Elämä jakaantuu kolmeen osaan –

A] Lapsuus ja nuoruus, jolloin opitaan leikkimään - yhdessä, lukemaan, kirjoittamaan ja googlettamaan sekä ymmärtämään yhteiskunnan säännöt ja lopulta tekemään työtä, kesto noin 23 – 24 ikävuoteen asti.  

Ministeri Lindströmin ehdotus

Ministeri ehdottaa, että yli kuusikymppiset työttömät päästettäisiin eläkkeelle. Heidän työllistymisensä on mahdotonta ja vain prosentti työllistyy. Tämä ei maksaisi valtiolle paljoakaan. Sellaisia henkilöitä on turha ohjata työkokeiluun 9 euron päiväpalkalla. Tuo korvaus on tehdystä työstä naurettava. Maksaisivat edes oikeaa palkkaa, ja vaadittaisiin kunnon työtä. Sairaat voitaisiin päästää heti eläkkeelle.

Näkökulma muuttuu

Olen kuudetta päivää eläkkeellä, taas. Töitä olen tehnyt yli 40 vuotta tai nimitän niitä työvuosiksi, vaikka ne eivät ole sellaisia, joista pappani sanoi äidilleni: ”opeta Kari tekemään töitä”. Suurimman osan elämääni olen ollut jonkinlaisena herran ketkuna – vakituista työpaikkaa minulla ei juuri ole ollut paitsi vajaa kymmenen vuotta opettajana Sastamalan Opistossa. Pätkätyöläisenä olen ollut yliopistolla assistenttina, lehtorina ja apulaisprofessorina sekä koululaitoksessa ja kansalaisopistossa lehtorina ja rehtorina.

Suomi ei ole diktatuuri, joten maasta voi vapaasti muuttaa pois.

Tämä blogini on tarkoitettu poliittisille päättäjille ja virkamiehille. Alhaalta lähtien presidenttiin saakka.

Aluksi

Luovutaan eläkeiästä

Eläkeikää nostettiin hiljattain 65 vuoteen. Päätös saatiin aikaan liian myöhään, koska SDP oli vastoin kaikkea asiasta tarjottua faktaa ja tutkimustietoa hirttäytynyt kestämättömään vaalilupaukseen, ettei eläkeikää nostettaisi. Vetkuttelusta johtuen todellinen tarve talous huomioon ottaen olisi jo 65:n ja 70 ikävuoden välillä.

Pidempiä työuria - ja lisää töitä

Mummoni oli sitä ikäpolvea, joka ei apua kysellyt. Ison lapsikatraan kanssa leskeksi jäänyt nainen pärjäsi miten pärjäsi pienellä eläkkeellä, jonka oli työllään apuhoitajana ansainnut. Nyt oma äitini on lähestymässä eläkeikää. Lastenhoidon ohella kylmäköksi aikanaan valmistuttuaan hän on työskennellyt mm. ravintolassa, kaupassa ja leipomossa - ja kypsemmällä aikuisiällä hankitun kokin tutkinnon jälkeen jälleen keittiössä.

Kuten äitinsäkin, minun äitini haluaa tehdä työtä. Sitä ei vain nykytilanteessa aina riitä, uudelleenkouluttautumisesta huolimatta.

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä