*

Teemu Lahtinen Uudessa Suomessa Suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa

Kaikki blogit puheenaiheesta Vennamo

Kansankalluppi

 

Maailma on vääränään ohjailua. Niin poliittista kuin taloudellistakin. Nykymaailma on myös pullollaan esimerkkejä siitä, kuinka tälle valtakoneiston ja valhemedian pakkosyötölle on näytetty pitkää nenää. Aina Brexitistä Trumppiin.

Veikko Vennamo risti aikoinaan mielipidemittaukset valhe-gallupeiksi. Sitähän ne olivatkin jo 1970 -luvulla, jolloin Eino Poutiainen piirsi Klubi-askin kanteen vaalien ääntenlaskennan selättäneet roknoosit.

Pikkunäppärät puuhastelijat islamin hyödyllisinä idiootteina

Tässä kaiken jytkytyksen ja hallitusjännityksen keskellä minua on harmittanut yksi pieni asia. Minua on harmittanut se, että puolueessamme on pikkunäppäriä puuhastelijoita, jotka yrittävät nostaa omaa häntäänsä ryhtymällä halveksimaan tai tuomitsemaan omaa väkeämme ja kaikkein näkyvimpiä edustajiamme.

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä