Teemu Lahtinen Uudessa Suomessa - Arkisto Suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa

Pro Hirvisaari, sensuuria vastaan

Tänään on tullut julki asikkalalaisen James Hirvisaaren saama syyte kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Vallanpitäjien Fifi Uusi Suomi ei jäänyt odottamaan käräjäoikeuden tuomiota (puhumattakaan lainvoimaisesta tuomiosta) vaan poisti kirjoituksen, jonka se oli antanut olla yli viisi kuukautta paikallaan. Tokihan suoraselkäiset journalistit olisivat puolustaneet linjaansa oikeuden päätökseen asti. Kyse ei siis voi olla lehden omasta linjasta, vaan viranomaisten pelosta; tai käskystä.

Mediaa on joskus kutsuttu vallanpitäjien vahtikoiraksi ja sitä se toden totta onkin. Ärhäkkäänä se murisee kaikille jotka uskaltavat liian lähelle vallan portteja. Itse tuomarinvakuutuksen antaneena pidän syyttäjälaitoksen toimintaa härskinä. Olen nähnyt lukemattomia esimerkkejä siitä, kuinka politiikkaa tehdään oikeussaleissa. Se on demlojen ujutusstrategiaan perustuva tapa ja sotasyyllisyysoikeudenkäyntien perillinen. Halveksuttavaa.

(Tässä välissä annan vaalilupauksen: jos minut seuraavaksi käytävien eduskuntavaalien jälkeen nimitetään oikeusministeriksi, lupaan antaa heti virkaanastujaispäivää seuraavana päivänä kenkää sekä Kalskeelle että Illmanille.)

Mikähän tällä kertaa mahtoi kiihottaa ammattikiihottujiamme?

Hirvisaari otsikoi kyseisen kirjoituksensa jokseenkin raflaavasti "Kikkarapäälle kuonoon", jonka pirullinen lukija voi ymmärtää kehotukseksi, mutta joka ei sitä ole, koska sitä ei ole ilmaistu imperatiivia, käskymuotoa käyttäen. Aluksi Hirvisaari referoi kirjoitusta edeltäneiden päivien tapahtumia: "Taannoin tapahtui Helsingissä rasistinen rikos. Uskoakseni se on ollut harvinainen yksittäistapaus." En pysty löytämään näistä lauseista mitään, mikä saattaisi kiihottaa edes idioottia.

Seuraava lause saattaa jo kutkuttaa kognitiivisilta lahjoiltaan vähäisempiä kansantovereitamme: "Tosin jos kaljupää antaa kikkarapäälle kuonoon, se ei ole välttämättä rasismia vaan kollien ikiaikaista umpiluukulttuuria." Siinä huomio kiinnittyy kahteen pejoratiiviseksi tulkittavaan ilmaisuun: "Kaljupää" ja "kikkarapää". Samanpainoisia päänahan peitemuotiin perustuvia ilmaisuja olisivat mm "pitkätukka", "heviletti", "punatukka", "blondi", "rasta", "irokeesi", "kultakutri" ja niin edelleen. Vaikea siis kuvitella sanan kiihottaneen ketään, sillä hiustyylistä ei voida vielä päätellä sellaisen kansanryhmän jäsenyyttä, jota valtakunnansyyttäjänvirasto katsoo lailla suojaavan.

Kikkarapäästä itselläni tuli mieleen 80-luvun lastenrallatus "Kikkarapää, kikkarapää, naisia metsästää", jolla siis viitattiin David Hasselhoffin näyttelemään Michael Knightiin, tutummin Ritari Ässään.

Pohdiskeleva ote lauseessa "Ja jos kyseessä on jälleen ollut esimerkiksi tyypillinen naistenahdistelutapaus, ehkä kikkarapää sietikin saada läksytyksen?" on viimeaikaisten oikeustapausten valossa jokeri. Muutaman viikon kuluttua saamme Helsingin hovioikeuden kannan siitä, voiko asioista esittää oman arvelunsa, kunhan arveluita ei käsitellä faktoina. Jännäksi menee.

Seuraavassa lauseessa esitetään varman oloisesti tulevaisuuden kehitykseen sijoittuva arvelu: "Valitettavasti hillittömän muslimimaahanmuuton myötä Suomessakin tulee olemaan lisääntyvässä määrin myös ihka aitoa rasismia, joka kohdistuu varsinkin juutalaisiin mutta myös kantaväestöön ja muihin etnisiin ryhmiin." Onko rasismin kasvusta varoittaminen riittävä syy syyttää kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hirvisaari kyllä arvelee rasismin nousevan ja mainitsee potentiaaleiksi uhreiksi kaksi etnistä ryhmää. Saattaisiko riittävän tyhmä ihminen ymmärtää kyseisen arvelun kiihotuksena juutalaisia tai kantaväestöä kohtaan? Kolmanteen mainittuun ryhmäänhän tuossa ei kohdisteta minkäänlaisia arveluita heihin kohdistuvasta vihasta. En oikein voi uskoa sitäkään, että valtakunnansyyttäjänvirasto enää tässä vaiheessa alkaa suojaamaan myös valtaväestöä kiihotukselta ja sorrolta, kun se ei ole tehnyt sitä aiemminkaan.

Suorastaan hengästyttävä luettelo kaikenlaisia kuvottavuuksia tuskin on minkäänlaista kiihottamista. Ainakin itseäni latistaa "...syrjintää, sietämätöntä ylimielisyyttä ja huonoa käytöstä, vihaa, naisten alistamista, lasten silpomista, seksuaalista häiriköintiä ja vähemmistöjen vainoa, mellakointia, lippujen polttelua, älämölöä, huumeita, ryöstelyä, raiskausrikoksia, pedofiliaa, polygamiaa, lapsiavioliittoja, häpeäväkivaltaa, rituaaliteurastuksia, ruoskimisrangaistuksia, kivityksiä ynnä muita läpeensä inhottavia ja umpikieroutuneita tapoja ja ilmiöitä. Lopulta jopa itsemurhapommituksia ja terrorismia." Uhrien varottaminenkaan ei ole kiihotusta.

Luettelon jäljessä oleva lause "Siis jos emme tanssi tasan tarkkaan heidän pillinsä mukaan." tuo mieleeni Hamelnin pillipiiparista kertovan sadun, mutta jään vähän epätietoisuuteen, onko tässä kohdassa syyttäjä tulkinnut tämän kohdan pitkän aasinsillan kautta kiihottavaksi. Kyllähän sadussa puhutaan hiiristä ja rotista ja toisaalta kostonhimoisesta pillipiiparista, mutta vertauskohdat ovat kyllä niin kaukana toisistaan, enkä toisaalta keksi muutakaan tässä lauseessa mahdollisesti vanhoja herroja kiihottavaa.

Loppukaneetissa Hirvisaari asettuu selkeästi väkivaltaa ja vihaa vastaan: "Väkivalta on kieli, jota ei sivistyneessä maailmassa hyväksytä. Sen sijaan islamissa vihan ja väkivallan kulttuuri on sisäänrakennettuna ja jatkuvasti voimassa pyhän sodan käsitteenä. Niiden yhteensovittaminen on mahdotonta, kokeilu loppukoon." Sanat ovat suoria ja teräviä, mutta eivät kohdistu ketään vastaan. Ne kritisoivat aiheellisesti epäonnistumaan tuomittuja yritelmiä sovittaa yhteen posken kääntämiseen ja toisenkin lyömiseen perustuvia kulttuureita.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän teemulahtinen kuva

Apulaisvaltakunnansyyttäjän nimittää ja vapauttaa tasavallan presidentti, joten muodollisesti asia ei käy noin helposti. Käytännössä toki oikeusministeri ohjaa koko hallinnonalaa ja voi vaikuttaa asioihin.

Minusta on kanssa naurettavaa että valtakunnansyyttäjän viraston heput toteuttavat työssään omia henkilökohtaisia tarkoitusperiään, tai kenties presidentin ja Thorsin tarkoitusperiä.

Juridiikkaa ja lainoppia ei ole enää olemassa, on vain olemassa juristeja/syyttäjiä, jotka toteuttavat omaa ja/tai presidentin sekä Thorsin politiikkaa.

Lainoppi on kuollut, eläköön politiikka. Hävetkää, heput.

Derrick
varatuomari

Hesarissa kirjoitettiin:

"Uutisen mukaan apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoo, että Hirvisaaren blogikirjoitus sisälsi syrjivän ja vahvasti yleistävän väitteen yhden kansanryhmän taipumuksista väkivaltaisuuteen ja muuhun rikollisuuteen."

=> Tästä tulikin sitten toinen kirjoitus mieleen, Ilkka Partasen mainio ihettely sisäministeriön kommentista:

”Sisäministeriön työryhmän ehdotus kerjäämisen kieltämisestä sisältää oikeustieteilijöiden mielestä lukuisia oikeudellisia ongelmia. Niistä merkittävin on, että tosiasiassa laki syrjisi romaneita.”

Tämä vetää sanattomaksi. Siis kerjääminen on romaneille niin ominainen piirre, että sen kieltämisellä heitä syrjittäisiin? Eikös se yhtälailla syrjisi myös muita toimijoita? (...)

Hesari:

”Kyse olisi etnisen alkuperän perusteella tehtävästä profiloinnista, joka rikkoo Euroopan ihmisoikeussopimusta ja Suomen perustuslakia”, sanoo Euroopan yliopistoinstituutin kansainvälisen oikeuden professori ja YK:n ihmisoikeusraportoija Martin Scheinin.

Hesari:

”Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on torjunut lainvalvonnan, jossa ihmiset on asetettu eriarvoiseen asemaan esimerkiksi etnisen alkuperän perusteella.”

Onko jokainen romani sitten etnisyydestään johtuen kerjäläinen? Hieman käsittämätön väite..."

http://ilikka.blogit.uusisuomi.fi/2010/07/12/kerjalaisooppera-naytos-n1/

Ainakin raiskauksissa ulkomaalaisten osuus on 27 %, en sit tiedä miten tuo 27 % jakautuu eri ulkomaalaisryhmien kesken. Toivottavasti en joudu linnaan tästä kirjoituksestani.

http://www.youtube.com/watch?v=VBihvh_UhnU

Suojelupoliisin johtaja Ilkka Lampi (kok) lienee päästänyt julkisuuteen tiedon, jonka mukaan oikeisto on "verkossa", siis Internetissä. Katsoisin, että Hirvisaari on valittu Alpo Rusin tapaan varoittavaksi esimerkiksi ei siksi, että hän on veturinkuljettaja, vaan siksi, että hän on Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas ja hänestä on saatettu mainita jotain myönteistä homma-forumilla.

Uskoisin, että Hirvisaarelle riittää vuosi vankeutta vaikkapa Turun lääninvankilassa, jossa Seppo Lehto.

Uskon, että nämä Vihreän liiton ja SDP:n ennakoivat toimet kirkastavat kaikille, millainen McCarthy ja Alpo Rusi -kampanja ovat Suomessa mahdollisia, vaikka Paavo Lipponen on eläkkeellä tai Gazpromin palveluksessa, Seppo Nevala on kuollut ja SDP on oppositiossa.

Niille, jotka eivät kestä Perussuomalaisten rääväulottuvuutta tai Muutos 2011:n tiukkoja lausuntoja, on olemassa hyvätapaisempikin vaihtoehto:
Itsenäisyyspuolue.

Timo Soini saisi järjestää jonkun Perussuomalaisten lehdistöpalvelun, jossa tuomarivoimin opetettaisiin kansan karttuisia rivejä kirjoittamaan siten, ettei valtakunnansyyttäjä, Demokraattiset lakimiehet ja kokoomuslaiset vapaamuurarit oikeuskoneistossa pääsisi niin herkästi kiinni.

Suomeen on tuotu siionistinen poliittinen korrektius, joka Saksassa on arkea maan mustan menneisyyden vuoksi. Tämä eurostoliittolaisuus ei paranna, vaan heikentää Suomen sananvapautta ja länsimaisuusastetta.

Demokraattiset lakimiehet tekevät Suomen sananvapaudesta Venäjän sananvapautta heikompaa, vaikka ollaankin Länsi-Venäjällä Venäjän keisarikunnan näkökulmasta.

Hirvisaari voisi perustaa bloginsa venäläiselle palvelimelle, jolloin syyttäjät saavat tehdä ensiksi ulkoasiainministeriön kautta nootin ja virkatie on pitkä kun Venäjän nälkävuosi. MItä enemmän suomalaiset vaivaisivat sisäpoliittisista syistä Venäjän virkamoineistoa, sitä vastemmielisemmältä Moskovassa tsuhnailu alkaisi tuntua. Diletanttiudelle tulisi jonkinlainen poliittinen hinta.

http://www.google.fi/search?q=homma.org+James+Hirvisaari&ie=utf-8&oe=utf...

ehkäpä asikkalainen kunnanvaltuuston jäsen kirjoitti asioita, mitä ei saa julkituoda?

auskultoin vuonna 1993, ja toimin nykyään laamannina, oma oikeuskäsitykseni ei taivu hirvisaaren syyttämiseen, hirvisaaren kirjoituksesta omaan blogiinsa, tosin oma oikeuslaitoksemme on ohjeistettu tarttumaan kaikkeen, mikä viittaa "vihaisiin puheisiin", varsinkin valtakunnansyyttäjävirasto tuntuu olevan erittäin varpaillaan.

luin muinoin, illmannin ruotsiksi tekemän kyhäelmän, jonka mukaan korkeinta syyttäjävaltaa käyttävä instanssi suomessa toimii, ei hyvältä näytä, useat illmannin sepustuksen kohdat ovat ristiriidassa maamme perustuslain kanssa.

toivottavasti teemu lahtinen olet, jos et oikeusministeri, niin ainakin kansanedustaja vuoden 2011 vaalien jälkeen.

Hirvisaarella on toinenkin synti. Hän suhtautuu skeptisesti Suur-Lahteen. Skeptisesti suhtautuu myös Pekka Siikalakin, mutta hän lukeutuu poliittisesti korrektien joukkoon.

http://vaali.wikia.com/wiki/James_Hirvisaari

Käyttäjän johantranberg kuva

Poliittinen eliitti vain pyrkii jatkamaan median, rahapiirien ja virkaeliitin takaamaa mutta epädemokraattista vallassaoloaikaansa näillä näytösoikeudenkäynneillä. Jossain vaiheessa vain meilläkin on edessä Romanian jne. ex-"kansandemokratioiden" tie, ja mahdollisimman monella eliitin jäsenellä toivottavasti Ceaucescujen miten se nyt sitten kirjoitettiinkaan tie.

Kirjoitin äsken myöskin Pietun Blogiin asiasta ja jatkaisin TÄÄLLÄ !

Keskusteltuani Alter Egoni Igor von Brutalishwilin kanssa tänään, päädyimme seuraavaan Yhteisnäkemykseen:

SYYTE ON VIESTI !

1. Jos KONEISTO ei olisi reagoinut, se olisi ollut viesti sadoille potentiaalisille Seppo Lehdoille, J Hirvisaarille jne!
- Siis että KEISARIN KINTUILLE SAA KUITENKIN KUSTA RANGAISTUKSETTA !
- Jonka jälkeen sadat vihaiset KANSALAISET jne....

Jonka jälkeen KONEISTOLLA olisi sylissä HÄVITTY Taistelu !
Jonka jälkeen KONEISTOLLA olisi sylissään satoja MUITAKIN Demokratiaa ja KANSALAISOIKEUKSIA käsitteleviä juttuja!

Tämä on se VARSINAINEN SYYS ! TÄTÄ ne pelkää kuin KUOLEMA!

Vallan Romahtamista !

2. Kun KONEISTO reagoi se oli viesti kaikille räkänokille ja mulopäähutajille että jos edes VÄHÄNKIN edes AIOTTE, niin Joudutte... jne ! :-(

3. VASTAVIESTI voisi olla 100 lta VAPAASOTURILTA kultakin 10 VIHAISTA KIRJOITUSTA ala J. Hirvisaari ! :-)

VeliSynkkä
Mistäköhän minua voidaan nyt ja muutenkin syyttää ?
Vai joudunkohan mä ihan vaan HIRVIKIVÄÄRI ONNETTOMUUTEEN ?
www.paholaisencasino.com

Käyttäjän horsmalahti kuva

Hyvä blogahdus, ja on mukavaa nähdä perussuomalaisen puolustavan sananvapautta. Olisikohan näin jos kyse olisi uskonnon pilkkaamisesta?

10#

Piraattipuolueen suuntaan voisi reaalimaailmasta paljastaa sen verran, että islam on uskonto, ei tietokonepeli ;)

**itsesensuuria**
**itsesensuuria**
Kuka sairas mies tätäkin paskaa pyörittää? Tällaisten asioiden vuoksi tekisi todella mieli lähteä hevon kuuseen tästä maasta. Suomen oikeuslaitos on saanut minut todella kiihottuneeseen tilaan! Noiden ihmisen märkä uni on päästä toisten pään sisään ja aloittaa harvennustalkoot.
**itsesensuuria**
**itsesensuuria**

HS: "Perussuomalaisten asikkalalaisvaltuutettu James Hirvisaari joutuu käräjille epäiltynä sananvapausrikoksesta. Ylen Lahden radion mukaan valtuutettua syytetään kiihotuksesta kansanryhmää vastaan."

Olen varmaankin unohtanut katsoa 45-minuuttia (hyvin vapaasti käännetty lainaus laatuelokuvasta Die Hard).

Voisiko joku kertoa mikä kansanryhmä on kiihoittunut Jamesin kirjoittelusta? Mikä ryhmä on nostanut asiasta syytteen? Haluaisin esittää heille muutaman kysymyksen.

James Hirvisaaren blogin poistaminen osoittaa usarin kyvyttömyyden ylläpitää sitä leikkaavaa terää mikä erottaa menestyvän ja vaikuttavan keskustelukulttuurin pahaisesta hiekkalaatikosta. Huusko on tunnetusti pelkuri ja talouspuolen arkajalka jonka ymmärrys seistä suorana tuulessa ja tuiverruksessa perustuu jonkun toisen selän takana lymyilemiseen. Yleensä jonkun joka on rikkaampi, mutta sellaisia ne ovat ne "hyvät ystävät".

Syyte on paha ja vakava asia. Kenenkään on turha kiihottua tai innostua siitä. Käytännössä syyte itsessään tuhoaa James Hirvisaaren poliittisen tulevaisuuden mikä osoittaa vihavasemmiston asenteellisen voiman sekä (tämä on tärkeää) blogeissa lymyilevät vaarat joita usarin vihervasemmistolainen toimitus ei riittävästi mainosta blogaajille.

Poliittisesti sitoutuneen valtionsyyttäjälaitoksen näkökannassa ihmisten vapaat mielipiteet ovat ja pysyvät ongelmana erityisesti siksi koska perustuslaki, maan heikoin laki, suojaa ihmisten oikeuden vapaaseen mielipiteeseen. Tätä oikeutta ollaan suomessa valmiit riistämään ja rikkomaan koska poliittisessa päätöksenteossa ei ole riittävästi kykyä suojella perustuslaillisia arvoja. Poliitikkomme eivät ole perustuslakiemme puolella vaan niitä vastaan silloin kun perustuslakimme suovat oikeuden eriävään mielipiteeseen. Tähän perustuu valtionsyyttäjän innokkuus syytetoimissa joiden oikeudellinen perusta on yhtä kapea ja köyhä kuin miihkali ilmannin sielu.

rasismi ja rasismilla ratsastelu on väärin nyt ja iänkaikkisesti.

Toista oli silloin joskus...
Sain kesällä 1940 kummisedältäni huuliharpun, koska isäni oli kaatunut talvisodassa. Asuin äitini kanssa pienessä torpassa, kun jonain kesäpäivänä, ollessani yksin kotona, pihaan pöllähti hevoskuormia mustalaisia! Kipaisin pikaisesti sisälle ja telkesin, äidin ohjeiden mukaan, oven.- Mustalaiset aikansa kolkuteltuaan jatkoivat matkaansa.

Minä en anna koskaan anteeksi heidän tekoa! - Mustalaiset varastivat minun huuliharpun, jonka olin kiireessä jättänyt pihakivelle.

Minulla on edelleen rohkeutta nimittää mustalaisia varkaiksi!

Olenko, 70 vuoden kirouksen jälkeen, seuraava käräjille haastettava?

"Voisiko joku kertoa mikä kansanryhmä on kiihoittunut Jamesin kirjoittelusta?" => Vaikea sanoa. Lahden Radiossa on kuitenkin melkoisesti sosialidemokraatteja jäljellä. Sitoutumattomat saneerattiin säästöpäätöksellä pois Mikael Jungnerin (sd) aikana.

#15 Eivät mustalaiset mitään varastaneet, koska asiasta ei ole lainvoimasta kihlakunnanoikeuden, hovioikeuden tai korkeimman oikeuden tuomiota. Pitää kirjoittaa sen sijaan, että mustalaiset olivat ja ovat epäiltyjä huuliharpun varastamisesta, koska muutoin tavallaan syyllistytään kunnianloukkaukseen tai törkeään kunnianloukkaukseen.

ESIMERKKEJÄ JURIDISESTI PITÄVÄMMÄSTÄ KIRJOITTELUSTA

Pääministeri Mari Kiviniemen syntymäkunnassa KERROTAAN, että yksi tavallinen enemmistöön kuuluva eteläpohjalaismies oli suhtautunut ennakkoluulottomasti kansallispukuiseen vähemmistöön ja lopuksi saanut kahden metrin koivuhalosta päähänsä. Siksi, kunnes poliisi ryhtyi tutkimaan epäilyksiä, oli tuo halko katkaista metrin mittaiseksi kahdeksi palaksi sahalla, jotta väite olisi tuntunut uskomattomammalta.

Toisen kerran yksi heimoon kuuluvan VÄITETTIIN ampuneen jonkun Vaasassa ja Vaasan seudulla ja paennut tuohon kuntaan pistoolin kanssa. Juttu SAATTOI liittyä yhteisällisyyttä heijasteleviin kunniakäsityksiin häpeästä.

Kummankin tapahtuma USKOTAAN tapahtuneen 1970-luvulla Vaasan läänissä tai jälkimmäisen 1980-luvun alkupuolella.

-------------------------------------------------------------------------------------------

Kannattaa lukea http://www.finlex.fi :stä rikoslain kohdalta ne pykälät, jotka koskevat:

- törkeää kunnianloukkausta
- kunnianloukkausta
- yksityisyyttä loukkaavan tiedon (tositiedon) paljastamista

Herjaamista ei enää rikoslaissa ole eikä perätöntä ilmiantoa, mutta ne sisältyvät kunnianloukkaukseen tai törkeään kunnianloukkaukseen. Harja on julkine väite sitä, että joku on tehnyt rikoksen, mutta jota ei kyetä osoittamaan.

Ai että kikkarapäistä kansanosaako vastaan on kiihotuttu. Minullakin on jonkun verran luonnonkiharaa...päässä.

Kiihottumisen suhteen maltti on valttia paitsi valtionsyyttäjän poliittisessa toimistossa.

Eikö se Hirvisaari tajua, että jos ei Suomen lakia huvita noudattaa, niin aina saa lähteä muualle. Me, Suomen kansa, emme ala lainrikkojia ja kieroja politikkoja hyysäämään. Maassa maan tavalla tai maasta pois!

Käyttäjän benkaergin kuva

# 18

MH

Kuin myöskin minulla. Mielenkiintoista,eikö totta. :)

#0
Kiintoisa analyysi. Itse tein omani pikaisesti heti tiedon saatuani. En kiinnittänyt edes huomiota, että olisiko otsikko syyllinen syytteeseen. Uutisissa mainittiin syyttäjän kuvailleen tekoa "syrjiväksi ja vahvasti yleistäväksi", joten katsoin, että pelkkä otsikointi tuskin oli merkittävässä osassa. Toki senkin voisi katsoa olevan yleistävä, ettäkö muslimeilla olisi aina kiharat tukat, mutta toisaalta blogahduksen alussa asiaa käsiteltiin yksittäistapauksen valossa. Yleistystä ei ole tapahtunut otsikossa - ainoastaan hiuksiin liittyvän ominaisuuden kuvaaminen.

Oma blogini Hirvisaarikaustiin keskittyy "yleistyksen" etsintään Hirvisaaren blogin sisällöstä. Sanomattakin selvää, etsintä ei tuottanut tulosta. Loppupäätelmiini kuuluukin, että Hirvisaaren kirjoituksen loukkaavuus on katsottu syntyneen siitä mitä hän on jättänyt kirjoittamatta, eikä siitä mitä hän on kirjoittanut.

"Totuuden julkituojaa kuonoon"

#10
Luulen, että perussuomalaiset puolustaisivat jumalanpilkasta syytettyäkin. Jos pilkka kohdistuu muslimeihin. Ja jos pilkkaa ja on perussuomalainen. (Molemmat ehdoista täsmää Halla-ahoon. Tosin häntäkin kyllä kaikesta huolimatta puukotettiin selkään Soinin toimesta. On siinä heillä johtaja, jonka suuntaan katsoa ylöspäin...)

Eipä ole Perussuomalaiset allekirjoittaneet sananvapausadressia. Pelkäävät, kai, että sananvapautta käytettäisiin pilkkaamaan sitä mikä heille itselleen on pyhää.

Käyttäjän marmesrob kuva

Teemu,

Tunnut vaativan samaa Hirvisaaren kirjoituksen suhteen, mitä Hazard ammoin Halme -kirjoituksensa suhteen. Halla-ahon ja hänen tarkoituksen ja kommentaarit vielä ymmärrän, mutta kyllä tämä "omien" martyroiva, naivi puolustaminen kääntyy vielä vastaan.

Olisi hyvä PS:läiset itse tajuaisivat laittaa nämä "totuudenpuhujat" paremmuusjärjestykseen. Siis, sen mukaan kuka siihen todella hyvin ja rakentavasti pystyy, koska jotensakkin vaikuttaa siltä että liian moni kuvittelee olevansa Halla-aho ilmaisun puolesta, mutta ei ole sitä lähimainkaan. Kärki tylsyy eli parhaimmat eteen, muut hillitköön ja tukekoon taaempaa tavoilla, joissa he ovat parempia.

Monille taas kysymys taas on ns. sananvapaudesta. Siitä että pitää saada sanoa mitä haluaa! Vai onko heidän mukaansa mitään rajoja tässä suhteessa olemassa?

Hyviä huomioita, Teemu. Mielivaltaisesti tehtailluilla sananvapausrikoksilla syyttäjä/eliitti pissii omiin muroihinsa. Hirvisaarelle ajojahti on erinomaista mainosta vaaleihin: läpimeno taitaa olla nyt lähempänä kuin koskaan.
Odotan oikeuden päätöstä mielenkiinnolla monestakin syystä.

Käyttäjän marmesrob kuva

w:"Pelkäävät, kai, että sananvapautta käytettäisiin pilkkaamaan sitä mikä heille itselleen on pyhää."

Mikä se mielestäsi muuten on?

Käyttäjän teemulahtinen kuva

Panu Horsmalahti #10: Kiitos. Olen myös mielissäni siitä, että piraatit ovat luopuneet kurkunviiltelystä ja muista murhatoimista, raiskauksia, ryöstöistä ja ylettömästä rommin kittaamisesta. Vaan vieläkös kapteenin sana laivalla on muut ohittava laki?

#23: "mutta kyllä tämä ”omien” martyroiva, naivi puolustaminen kääntyy vielä vastaan."

Itseasiassa on ihan hyvä että niin kovin harvat perussuomalaiset tuntuvat tajuavat tämän.

Eikös se vanha sanonta siitä ettei pidä puhua ihan "mitä sylki suuhun tuo" ole sovellettavissa myös kirjoittamiseen? Hirvisaaren agendasta teki mielestäni vastenmielisen mm. tapa jolla hän viimeksi julisti raiskausepäilyä jo täytenä totena Lammilla. Siinä samassa hän haukkui lämpimikseen paikallisen kunnallispoliitikon?! Sitten kun juttu osoittautui tekaistuksi tai ainakin vahvasti liioitelluksi mitä tekevät Hirvisaari ja Halla-aho? Kohautetaan harteita, ei nyt natsannut mutta sellaisia ne kuitenkin kaikki on. Miten ylipäätään rakennat poliittista ohjelmaa tuollaisen asenteen ympärille? Tämä selittänee myös miksi perussuomalaiset ovat kunnanvaltuustoissa kunnostautuneet lähinnä valitusten tehtailijoina ja kaikenlaisen puoluerajat ylittävän yhteistyön jarrumiehinä.

#27. "Tämä selittänee myös miksi perussuomalaiset ovat kunnanvaltuustoissa kunnostautuneet lähinnä valitusten tehtailijoina ja kaikenlaisen puoluerajat ylittävän yhteistyön jarrumiehinä."

Niitä jarrumiehiä olisi tarvittu eduskunnassakin. Turun Sanomat uskalsi pari viikkoa sitten uutisoida, että jo puolessa pääkaupunkiseudulla tapahtuneissa raiskauksissa on epäiltynä ulkomaalaistaustainen mies.

Jarrumiehiä tarvitaan siis kipeämmin kuin koskaan. Kataisen hallituksen tunarointia ei tosin pelkillä jarrutuksilla korjata. Pitää näet aloittaa nopeasti myös ulkomaalaistaustaisten rikollisten karkotukset.

Minä en tuo teille rauhaa, vaan miekan.

Kynä näyttää olevan vielä miekkaa terävämpi oikeuslaitoksen mielestä, mutta älkää peljätkö, kaaos on lopulta tuleva.

Käyttäjän teemulahtinen kuva

Jarrumies on äärimmäisen tärkeä tehtävä, jonka tehtävä on nimestään huolimatta turvata matkan jatkuminen ja hyvä meininki.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jarrumies
http://www.lintsi.info/jarrumiehet/turvallisuus.htm

#28: "Turun Sanomat uskalsi pari viikkoa sitten uutisoida, että jo puolessa pääkaupunkiseudulla tapahtuneissa raiskauksissa on epäiltynä ulkomaalaistaustainen mies."

Ei pidä tietenkään vakavalla asialla leikitellä mutta Turun Sanomat uutisoi pääkaupunkiseudun raiskauksia..Itseasiassa ihmettelen että ulkomaalainen on "epäiltynä" vain puolessa tapauksista. Perrussuomalaisten juttuja lukemalla kun pääsee siihen käsitykseen että vain ulkomaalaiset raiskaavat Suomessa.

Kikkarapäälle kuonoon
4.2.2010 10.16 | James Hirvisaari | Politiikka

Taannoin tapahtui Helsingissä rasistinen rikos. Uskoakseni se on ollut harvinainen yksittäistapaus. Tosin jos kaljupää antaa kikkarapäälle kuonoon, se ei ole välttämättä rasismia vaan kollien ikiaikaista umpiluukulttuuria. Ja jos kyseessä on jälleen ollut esimerkiksi tyypillinen naistenahdistelutapaus, ehkä kikkarapää sietikin saada läksytyksen?

Valitettavasti hillittömän muslimimaahanmuuton myötä Suomessakin tulee olemaan lisääntyvässä määrin myös ihka aitoa rasismia, joka kohdistuu varsinkin juutalaisiin mutta myös kantaväestöön ja muihin etnisiin ryhmiin. Ja kaupan päälle syrjintää, sietämätöntä ylimielisyyttä ja huonoa käytöstä, vihaa, naisten alistamista, lasten silpomista, seksuaalista häiriköintiä ja vähemmistöjen vainoa, mellakointia, lippujen polttelua, älämölöä, huumeita, ryöstelyä, raiskausrikoksia, pedofiliaa, polygamiaa, lapsiavioliittoja, häpeäväkivaltaa, rituaaliteurastuksia, ruoskimisrangaistuksia, kivityksiä ynnä muita läpeensä inhottavia ja umpikieroutuneita tapoja ja ilmiöitä. Lopulta jopa itsemurhapommituksia ja terrorismia. Siis jos emme tanssi tasan tarkkaan heidän pillinsä mukaan.

Väkivalta on kieli, jota ei sivistyneessä maailmassa hyväksytä. Sen sijaan islamissa vihan ja väkivallan kulttuuri on sisäänrakennettuna ja jatkuvasti voimassa pyhän sodan käsitteenä. Niiden yhteensovittaminen on mahdotonta, kokeilu loppukoon.

James Hirvisaari
Asikkala

Kiihotetaanpa persuvastaisuutta vuorostaan (kyllä, äänestän niitä paremman puutteessa, nyt jo pariin kertaan).

##########################################

Persua kuonoon
Taannoin tapahtui Helsingissä populistinen paatos. Uskoakseni se on ollut harvinainen yksittäistapaus. Tosin jos kommari antaa verbaalisen selkäsaunan tupauunolle, se ei välttämättä ole sosialistista paatosta vaan ikiaikaista tavallista politiikkaa. Ja jos kyseessä on jälleen ollut esimerkiksi äänestäjien asian ajaminen, ehkä persu sietikin saada läksytyksen.

Valitettavasti hillittömän persujen kannatuksen kasvun myötä Suomessakin tulee olemaan lisääntyvissä määrin ihka aitoa populismia, joka kritiikin kohde kohdistuu varsinkin vihreisiin mutta myös vasureihin ja muihin poliittisiin ryhmiin. Ja kaupan päälle tupauunoilua, arvokonservatismia, epämääräistä talouspolitiikkaa, kristillistä arvopohjaa, uunittavia varavaltuutettuja (sit.) ja maahanmuuttopolitiikkaa. Lopulta päätyen käytännön pakosta hiomaan linjaansa ja paljastavan oikeat kyntensä. Siis jos äänestämme heidät valtaan.

Populismi on kieli, jota ei punavihertävä maailmankuva suvaitse. Sen sijaan persuilussa populismi on sisäänrakennettuna ja jatkuvasti voimassa punavihreän moraalisäteilyn vastapainona. Niiden sovittaminen on mahdotonta , kokeilu loppukoon.

qwerty
Nettilä

################################################################
Illman, tule hakemaan. Tse tse, poika!

Käyttäjän teemulahtinen kuva

Free Sepe #32: Kommenttisi suora lainaus ilman, että luo varsinaisesti uutta teosta saattaa olla US:n linjan vastainen. Minä jätän kommenttisi toistaiseksi näkyviin, mutta varaan myös oikeuden poistaa sen, jos palvelutarjoaja sitä edellyttää.

#34. Ymmärrän. Uskon siihen, että mitä enemmän alkuperäistä tekstiä levitetään, niin ihmiset näkee lillukanvarret ihan itse. Sananvapaustaisteluissa, jos jotakin yritetään poistaa, niin silloin se nousee pinnalle.

Käyttäjän marmesrob kuva

q:"kristillistä arvopohjaa..."

Sen kun näkisi vielä.

21. Ben, ei minulla ihan noin käkkärä senthään ole, mutta käkkäräpää mikä käkkäräpää. Sinullahan on ihan pysthöön noussu käkkäryythään koko pehko.

#31: Nii-in, Turun Sanomissa on jopa ulkomaanuutisia. Monissa sanomalehdissä on. Kannattaa lukea.

Minä luulen, että edustajaehdokas saa tällä asialla niin paljon julkisuutta, että ei olisi ilman tätä millään saanut.

Tämä voi olla sellainen asia, joka nostaa hänet edustajaksi.

#41: siinä tapauksessa on Suomessa tosi huonosti asiat.

Aloitin muuten just lukemaan Kershwinin jättimäistä Hitler elämänkertaa. Jo ennenkuin sitä luen rohkenisin kuitenkin arvella että nykymaailmassa ne natsimaisimmat ilmestykset tulee Kokoomukseen ja bob helsinki suodattimen läpi.Että siinä mielessä persupropaganda on diletanttimaista.

Käyttäjän teemulahtinen kuva

Kaikki sanomisen arvoinen ja linjaava sisältö koostui kolmesta lauseesta kolmannessa kappaleessa ja kahdesta viimeisestä kappaleesta. Muu oli vain tapahtumia kuvailevaa ja kertoilevaa, mutta ei suuntaanäyttävää.

Journalistit eivät ole erityisen tunnettuja hyvästä maustaan. Siksi se ei mielestäni ole hyvä peruste vaikean asian ratkaisuun, koska maku jos mikä vaihtelee yksilöittäin. Kuten sanoin, suoraselkäiset ja hyvän itsetunnon omaavat ratkaisijat olisivat pitäytyneet nykytilassa ja odotelleet oikeuslaitoksen ratkaisua.

Miksi alkuaikojen haastava ote on vaihtunut nöyristelyyn?

Käyttäjän annaleena kuva

31.

#Jos elämme suvaitsevaisessa maailmassa, meidän on suvaittava myös oman kansamme erilaisia ilmiöitä. Jos muslimiuskoinen raiskaa kristityn naisen, pidämme sitä yksittäistapauksena jota ei saa yleistää. Missään tapauksessa kyse ei ole rasismista, eikä viharikoksesta valkoista naista kohtaan. Me tiedämme, että monissa kulttuureissa raiskaukset ovat paljon yleisempiä kuin Suomessa. Lähdemme kuitenkin siitä, että jokainen näistä ongelmamaistakin Suomeen tullut on hyvä kansalainen, jota meidän pitää kunnioittaa, ja jota kohtaan emme saa kokea minkäänlaisia ennakkoluuloja. Tilastot osoittavat, että luottamuksemme on liian suvaitsevaista. Mutta jo tällaisen faktoihin perustuvan epäilyn esittäminen on rasismia, suvaitsematonta ja tuomittavaa.

Tiedotusvälineiden suhtautuminen ilmiöihin on kummallinen. Ulkomaalaisen tekemä raiskaus voidaan jättää kokonaan julkistamatta tai vähintäänkin kaikki raiskaajan taustat jätetään kertomatta. Kun joku heittää pippurisumutetta Pride-kulkueen päälle, saamme samantien lukea mediasta tarkat tiedot heittäjien taustoista. Nimetkin julkaistaan kun asia viedään oikeuteen. Raiskaajien taustat ja nimet kerrotaan vain erittäin törkeissä tapauksissa, jos silloinkaan. Jokainen voisi mennä itseensä ja miettiä, kumpi on suurempi rikos ihmisyyttä kohtaan: raiskaus vai pippurisumuttaminen.#

lainaus Pauli Vahteran blogista "Vahva vastaus yhteiskunnalta suvaitsemattomille"

http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2010/07/13/vahva-vastaus-yhteis...

"q:”kristillistä arvopohjaa…”

Sen kun näkisi vielä."

Eipä sitä kai enää ole ja voi nähdä, kun itse The Kristitty on poistunut puolueesta. Ilmeisesti siksi, että se ei olekaan jesuiittayliopisto?

Ai oliko se tämä kirjoitus, tämähän on ihan normaalina pidettävää, asiallista faktojen esiintuomista, asiallisuustaso on korkeampi kuin netin kirjoitukset keskimäärin, jopa huomattavastikin.

"Kikkarapäälle kuonoon
4.2.2010 10.16 | James Hirvisaari | Politiikka

Taannoin tapahtui Helsingissä rasistinen rikos. Uskoakseni se on ollut harvinainen yksittäistapaus. Tosin jos kaljupää antaa kikkarapäälle kuonoon, se ei ole välttämättä rasismia vaan kollien ikiaikaista umpiluukulttuuria. Ja jos kyseessä on jälleen ollut esimerkiksi tyypillinen naistenahdistelutapaus, ehkä kikkarapää sietikin saada läksytyksen?

Valitettavasti hillittömän muslimimaahanmuuton myötä Suomessakin tulee olemaan lisääntyvässä määrin myös ihka aitoa rasismia, joka kohdistuu varsinkin juutalaisiin mutta myös kantaväestöön ja muihin etnisiin ryhmiin. Ja kaupan päälle syrjintää, sietämätöntä ylimielisyyttä ja huonoa käytöstä, vihaa, naisten alistamista, lasten silpomista, seksuaalista häiriköintiä ja vähemmistöjen vainoa, mellakointia, lippujen polttelua, älämölöä, huumeita, ryöstelyä, raiskausrikoksia, pedofiliaa, polygamiaa, lapsiavioliittoja, häpeäväkivaltaa, rituaaliteurastuksia, ruoskimisrangaistuksia, kivityksiä ynnä muita läpeensä inhottavia ja umpikieroutuneita tapoja ja ilmiöitä. Lopulta jopa itsemurhapommituksia ja terrorismia. Siis jos emme tanssi tasan tarkkaan heidän pillinsä mukaan.

Väkivalta on kieli, jota ei sivistyneessä maailmassa hyväksytä. Sen sijaan islamissa vihan ja väkivallan kulttuuri on sisäänrakennettuna ja jatkuvasti voimassa pyhän sodan käsitteenä. Niiden yhteensovittaminen on mahdotonta, kokeilu loppukoon.

James Hirvisaari
Asikkala"

Käyttäjän teemulahtinen kuva

Derrick: Tuohan se on. Joudun esittämään tässäkin yhteydessä saman varauksen kuin kommentissa 34.

Käyttäjän marmesrob kuva

MS:"Eipä sitä kai enää ole ja voi nähdä, kun itse The Kristitty on poistunut puolueesta. Ilmeisesti siksi, että se ei olekaan jesuiittayliopisto?"

Veljeni Neofytos Stenholm,

Luin jo varhain aamulla veljellisen, hellyttävän kommenttisi, mutta vasta nyt maallisilta askareiltani ja laupeudentöiltäni ehdin sinulle vastaamaan. Suo tämä minulle anteeksi.

Aivan aluksi, olen imarreltu että pidät minua merkittävänä kristittynä, mutta koska olen luonteeltani nöyrä, kiellän sinua kutsumasta minua sellaiseksi -ainakaan tuossa muodossa kuin esität.

Samalla kuitenkin tiedustelen, että-jotta-koska-kun erään maahanmuuttokriittisen foorumin piirissä ja jopa ennen sen aikoja, eräille meistä Jlan luomista maahanmuuttokriitikoista on annettu erilaisia, hupsuja, mutta samalla ironisoivia kutsumanimiä, kuten Mestari (so. Halla-aho) ja Päällikkö (so. Mäki-Ketelä), uumoillen kysyn, onko "The Kristitty" nyt se minulle siunattu nimi? Ja jos näin on, olisiko mahdollista, ennen kuin se kanonisoituu, saada siihen etuliite ortodoksi tai edes sulkuihin maininta siitä että olen ortodoksi?

Ja nyt sitten viikunaan eli asiaan ; pyydän anteeksi tuota PS:n kristillistä arvopohjaa vähättelevää toteamustani, koska samaa voi myös sanoa muiden suomalaisten puolueiden ns. kristillisestä arvopohjasta. Myönnän myös, että puolueessanne on ns. kristittyjä, joten sinä, veljeni Neofytos, voit olla turvallisella mielin, koska puuttumisestani huolimatta, noiden muiden kautta kristillisyys on kanssasi.

Toki, joutunet tinkimään hieman omastasi, sikäli kun vanhojen kirkkojen ajatukset ja teologia eivät nauti suurta arvostusta heidän keskuudessaan, mutta tila sopua antaa ja sanoohan vanha milanolainen kansanhokemakin:”Sen niittää, minkä jaksaa.”

Puhut myös jesuiittayliopistoista oikeamielisesti; PS ei todellakaan ole mikään kurinalainen, järjestäytynyt ja sivistynyt joukko, jossa tarkattaisiin kuka tai ken ääneen päästetään. Tämän asiantilanhan huomasi myös Mestari (so. Halla-aho) kritisoidessaan erästä puolue-risteilynne aikana tapahtunutta seikkaa.

Ja totisesti, toisaalta, ei PS:n tule ollakaan mikään jesuiittayliopisto, sen enempää kuin hassujen Suomen Sisulaisten kattojärjestö, vaan sen tulee heijastaa jäseniensä kautta mahdollisimman kokonaisvaltaisesti Suomen kansaa.

Näin on osin myös käynyt, mutta tietty yhdenmukaisuus ja kurinalaisuus on kärsinyt siitä johtuen. Siksi, PS:lle tai vähintäänkin eräille PS:läisille tekisi erittäin hyvää hakea oppia jesuiitoilta. Ja tällä en viittaa nyt niinkään hengelliseen, vaan eräisiin muihin aspekteihin, joihin syventyminen veisi liikaa aikaasi.

Ollos kuitenkin huoleton, veljeni Neofytos, kaikesta huolimatta, arvostan yhä PS:ää, koska sen kautta maahanmuuttokeskustelu on noussut pintaan ja mielestäni jopa valtavirtaistunut. Tässä lieneekin, kuin kaipuussani opiskelemaan jesuiittayliopistoon- majesteettisin syy eksodukseeni; muutaman hyvän PS:läisen rinnalle(mm. Teemu Lehtinen) on vihdoin nousemassa ehdokkaita(ja en puhu nyt muutoslaisista), joiden kirjoituksia ei tarvitse niin paljoa myötähävetä kuin niin lukuisan PS:läisen ehdokkaan.

Korkein olkoon kanssasi
TA

#27 "Hirvisaaren agendasta teki mielestäni vastenmielisen mm. tapa jolla hän viimeksi julisti raiskausepäilyä jo täytenä totena Lammilla. Siinä samassa hän haukkui lämpimikseen paikallisen kunnallispoliitikon?!"

En tunne tuota Lammin tapausta tarkemmin. Jos on niin, että mitään raiskausta ei ole tapahtunut, ovat kommentit asian suhteen tietysti olleet ylimitoitettuja. (Ei hutkita ennen kuin tutkitaan)

Sen sijaan Iisakki Kiemunki ansaitsee kyllä "kuumat" siitä mitä ja miten hän on kirjoittanut blogissaan. Harvoin saa lukea ylimielisempää tekstiä.

http://iisakki.blogit.hameensanomat.fi/2009/02/16/ronnin-vastaanottokesk...

#31 "Ei pidä tietenkään vakavalla asialla leikitellä mutta Turun Sanomat uutisoi pääkaupunkiseudun raiskauksia..Itseasiassa ihmettelen että ulkomaalainen on ”epäiltynä” vain puolessa tapauksista. Perrussuomalaisten juttuja lukemalla kun pääsee siihen käsitykseen että vain ulkomaalaiset raiskaavat Suomessa."

Onko mielestäsi siis jotenkin vähäpätöinen asia, että 50% raiskausepäilyistä on ulkomaalaisten tekemiä? En saanut oikein kiinni kommentistasi. Tarkoitatko ehkä, että ilmoituksen tehneet naiset valehtelevat systemaattisesti? Vai onko luku mielestäsi liian alhainen? Luku on mielestäni (ja myös tilastollisesti) massiivinen, jos sitä vertaa Suomessa oleskelevien ulkomaalaisten määrään.

Kannattaa muistaa, että tilastot eivät tule perussuomalaisilta vaan poliisilta. Ei siinä auta vaikka miten loikkisi stetsonin päällä tasajalkaa.

Käyttäjän benkaergin kuva

# 37

MHeikka

Jeps. Tähän voi vaikka halutessaan piilottaa muutaman kuulakärkikynän, -kätevää,eikös vain? :)

(Tässä välissä annan vaalilupauksen: jos minut seuraavaksi käytävien eduskuntavaalien jälkeen nimitetään oikeusministeriksi, lupaan antaa heti virkaanastujaispäivää seuraavana päivänä kenkää sekä Kalskeelle että Illmanille.)

Kuulostaa hyvältä.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja